Sini Muranen

kulttuuriohjaaja, tanssinopettaja, tanssija ja koreografi

Taiteen tekemisen ja ohjaamisen keskiössä kohtaaminen.Olen Sini Muranen, kolmekymppinen tanssinsekatyöläinen. Työskentelen kulttuuriohjaajana ikääntyneiden asumispalveluilla Pirkanmaan hyvinvointialueella. Tärkeintä työssäni on kohtaaminen, uuden kokeilu ja yhteisöllisyyden mahdollistaminen ja vahvistaminen.Olen mukana Tanssiteatteri Liikerissä tanssija-koreografina. Liikeri on yhteisö, jossa tanssitaan, treenataan ja leikitään yhdessä. Olen myös yksi Vinhan jäsenistä. Vinha järjestää liike- ja musiikkituokioita ikääntyville ympäri Suomen.

Taiteellinen työ

Tanssin ja liikkeen monimuotoisuus sytyttävät tanssin palon yhä uudelleen. Tanssista tulee iloiseksi, toisinaan vihaiseksi. Se lohduttaa, hämmentää ja yllättää.

Yhteisö-
taide

Kun muistisairas, joka on istunut jokaisessa tuokiossa silmät kiinni ja kädet korvilla, avaa viimeisessä tuokiossa silmät ja kuuntelee, tunnen että työlläni on merkitys.

Tanssin opetus

Hedelmällisintä opettamisessa on nähdä omien oppilaiden kehitys, se kun saa kasvattaa pienestä tanssijan alusta omaa kehoaan ja liikettään ymmärtävän tanssijan.

CV

Tärkeintä minulle on, että saan tehdä arvokasta ja merkityksellistä työtä. Merkityksellisyys piilee asiakkaan katseessa, joka porautuu suoraan sydämeen, hymyssä ja naurussa sekä poskelle vierähtävästä kyyneleestä - siinä piilee myös taiteen voima.Taiteen ja tanssin ei tarvitse olla vaikeaa tai vaikeasti lähestyttävää, vaan se on osa jokapäiväistä toimintaa. Mielestäni taide, kulttuuri ja tanssi kuuluvat kaikille.

Jutellaan lisää!

0405460286
sini.muranen(at)gmail.com

CV

Koulutus

2024- Tanssinopettaja YAMK, Turun ammattikorkeakoulu, kulttuurihyvinvointi2013 Tanssinopettaja, Turun Taideakatemia AMK2013 Harjoittelija, Tanssiteatteri Aurinkobaletti2012 Vaihto-opiskelija, Stockholm University of Dance and Circus

Työkokemus

2022- Kulttuuriohjaaja, Ikääntyneiden asumispalvelut, Pirkanmaan hyvinvointialue2021-2022 Tanssinopettaja, Dance Up Academy, jazz- ja showtanssi, tanssiakrobatia, vauva- ja taaperotanssi, lastentanssi sekä tanssillinen iltapäiväkerhon ohjaus2013-2021 Tanssinopettaja, Dance Actions, jazz- & showtanssi, perhetanssi, nykytanssi, lastentanssiTavoitteelliset ryhmät: Intensiiviryhmä 2019-2020, DA Spovers 2014-2020, Artimals 2016-2018 ja FlowFlakes 2017-20182017 Liiketuokioita senioreille, Tampereen kaupunki2015-2017 Tanssinopettaja, TREenit! ry, nyky- ja jazztanssin aamutunteja ammattilaisille2014-2015 Tanssinopettaja, Pirkan Opisto, nykytanssi, jazztanssi & baletti2013-2014 Tanssinopettaja, Balettikoulu Hannele Suomalainen, nykytanssi2013-2014 Tanssinopettaja, Tampereen Voimistelijat, baletti2013-2014 Tanssinopettaja, Studio Move, baletti2013 Tanssinopettaja, Viking Line, lastentanssi

TAITEELLINEN TYÖ

2014- Tanssiteatteri Liikeri, tanssija-koreografi2021 Tanssiteos näyttelyn teemoista: esiintyminen kuvataiteilija Leena Vainion Surun ja ilon päiviä -näyttelyn avajaisissa Linda Kuhan kanssa, Galleria Ronga2013-2018 Musiikki- ja liiketuokioiden järjestäminen hoivakodeissa ja palvelutaloissa (mm. Tammenlehväkeskus, Koukkuniemi ja Koivupirtti), Vinha2018 Elävä Galleria, Tanssiteatteri Liikeri & Jotain Odottamatonta Ry, Liikelaituri2017 Dialog -demo, Liikelaituri, TREenit! Ry2017 Lasten Elävä Galleria, Tanssiteatteri Liikeri & Jotain Odottamatonta Ry, Liikelaituri2016 Elävä Galleria -kesäresidenssi, Liikelaituri2016 Esiintyminen Dance Actions 15 –vuotisjuhlagaalassa2015 Baaritanssin kipinä –nykytanssiluento biletyksen sosiaalisuudesta, Tanssiteatteri Liikeri, kor. Sini Muranen & Linda Kuha, biletohtori Antti Maunu.
Viimeisin esitys Kiertoliikkeessä 23.9.2016
2015 ArtyParty, Tanssiteatteri Liikeri, kor. Sini Muranen & Linda Kuha, mus. DJ Meke2015 Esiintyminen Stockmann tavaratalossa uuden malliston julkaisutilaisuudessa2014 Kahdeksasta neljään tryout, Tanssiteatteri Liikeri, kor. Antti Seppänen2014 Umami, Tehdas 108, kor. Sini Muranen, Leena Vainio, mus. Roope Niemelä2013 Tuhkimo, Aurinkobaletti, kor. Urmas Poolamets

Apurahat

2017 Elävä Galleria –työryhmä, Taiteen Edistämiskeskus, Pirkanmaan taidetoimikunta2017 TREenit! Ry:n hallitus, Taiteen Edistämiskeskus, Pirkanmaan taidetoimikunta2017 TREenit! Ry:n hallitus, Suomen Kulttuurirahasto2016 Pirkanmaan tanssinkeskus, kesäresidenssi2015 Tanssiteatteri Liikeri, ArtyParty & Baaritanssin kipinä, Suomen Kulttuurirahasto2014 Vinha –työryhmä; Suomen Kulttuurirahasto

Kurssit

2022- Kulttuurihyvinvoinnin webinaareja ja seminaareja, TaikuSydän, THL, Muistiliitto ym.2021-2022 Johtaminen ja esimiestoiminta 5 op, avoin YAMK, Savonia2021 DaCi Finland koulutus: Somee ja lastentanssin koreografiaa!2013- TREenit! Ry:n ammattilaisten aamutunnit2017 Body/Dialog -työpaja, TREenit! Ry2016 Tero Saarinen2014 Marjaterttu Willman, TREenit! Ry2013 Jarkko Mandelin, Aurinkobaletti2012 Mari Carrasco, Julia Ehrstrand, Karl & Knut, Efva Lilja, Val Suarez,Katarina Lundmark, Linda Adami, Iskra Ring, Emma Svedberg, Örjan Andersson, University of Dance and Circus & Balletakademien, Tukholma2011 Susanna Leinonen, Tanssiin kutsu, Tampere

Vastuutoimet

2022 Mentori Terveisiä matkalta! -senioreille suunnatussa tanssiteoksessa, Pirkanmaan Tanssin Keskus2017-2018 Hallituksen jäsen, sihteeri, Jotain Odottamatonta ry2017-2018 hallituksen jäsen, tiedotusvastaava, TREenit! Ry2017 Nuorikulttuuri ArtMoves tuomari2016-2017 Mentoriohjelman mentori ammattiin opiskeleville, Tampereen Konservatorio2016 Hallituksen jäsen, sihteeri, TREenit! Ry2015 Hallituksen jäsen, rahastonhoitaja, TREenit! Ry

Taiteellinen työ

Taiteellisessa työskentelyssä minulle hedelmällisintä on yhdessä -ja kollektiivisesti työskentely. Minua on aina kiehtonut monitaiteellisuus ja uuden oppiminen, joten siksi olenkin työskennellyt mm. muusikoiden, kuvataiteilijoiden sekä teatterialan ammattilaisten kanssa.Vuodesta 2014 olen toiminut tanssija-koreografina Tanssiteatteri Liikerissä. Liikeri on yhteisö, jossa tanssitaan, treenataan ja leikitään yhdessä. Se on tuottanut yli 10 nykytanssiteosta kahdeksana elinvuotenaan. Liikeri on toiminut itselleni yhteisönä ja alustana, missä on mahdollista luoda, liikkua ja kokeilla yhdessä. Liikerin toiminta on muovautunut kulloisenkin jäsenistön mukaan ja on siten ollut myös melko vapaata toimintaa -välillä aktiivisempaa ja toisinaan uinuvampaa.

Surun ja ilon päiviä
Tanssiteos on vuoropuhelu ja keskustelu Leena Vainion Surun ja ilon päiviä -näyttelyn kanssa. Improvisatoorisessa teoksessa tanssijat Linda Kuha ja Sini Muranen käsittelevät näyttelyn teemoja haavoittuvaisuudesta ja traumasta liikkeelliseen muotoon.
Koreografia ja tanssi: Sini Muranen ja Linda Kuha
Kuvataiteilija: Leena Vainio
Esitykset: 24.4.2022, Galleria Muuntotila, Tampere ja 15.5.2021, Galleria Ronga, Tampere

Elävä Galleria
Tässä teoksessa yhteisöllinen koreografia syntyy tilasta ja sen sisällä tapahtuvista pienoisteoksista. Oikeastaan kuvaavampi sana esitykselle on matka, jossa katsojista ja esiintyjistä tulee yhdessä kokijoita. Matkan aikana jokainen voi itse määrittää osallistumisensa tason - tilanteista ja hetkistä riippuen.
Työryhmä: Matti Haaponiemi, Disa Kamula, Linda Kuha, Meiju Mertanen, Sini Muranen, Ilmari Tiitinen
Tuotanto: Jotain Odottamatonta ry & Tanssiteatteri Liikeri
Ensi-ilta: 15.6.2018, Liikelaituri, Tampere

Baaritanssin kipinä
Nykytanssiluento biletyksen sosiaalisuudesta
Tanssivassa luennossa kaksi tanssijaa tulkitsevat tavallisten ihmisten baaritanssia nykytanssin keinoin, samalla kun tutkija Antti Maunu kertoo tutkimustuloksista rennon asiallisesti. Teos pohjaa Maunun tekemään väitöskirjaan Yöllä yhdessä", jossa tarkastellaan suomalaisten bilekäyttäytymistä etnografisesti.Koreografia ja tanssi: Linda Kuha ja Sini Muranen
Puhe: Antti Maunu
Äänisuunnittelu: Dj Meke
Tuotanto: Tanssiteatteri Liikeri
Ensi-esitys: 31.7.2015 Kulttuuriravintola Kivi, Tampere

Kahdeksasta neljäänKahdeksasta neljään tarkastelee toistoa ja tottumusta liikkeessä. Toistuva diagonaali asettaa raamin esitykselle, jonka sisällä leikitellään vaivihkaisella massasta erottumisella. Jokainen esiintyjä erottuu hetkeksi massasta omalla soolollaan, mutta teos on ennen kaikkea massan mukana menemisen puolesta.Koreografia: Antti Seppänen
Tanssi: Matti Haaponiemi, Linda Kuha, Nadja Pärssinen, Sini Muranen
Tuotanto: Tanssiteatteri Liikeri
Esitykset: 6.6.2014 Ylöjärven kaupunginkirjasto Leija, 8.6.2014 Sorsapuisto, Tampere

Umami
Kuvataitelijan ja tanssitaiteilijan duetto
Monitaiteellisessa teoksessa yhdistyy kuvataide ja liike ja niistä muodostuu liikkeellinen ja visuaalinen teos, joka sai ensi-iltansa taidesuunnistuksessa Tampereella vuonna 2014. Teoksessa keskustelevat eri aistit, tanssija ja kuvataiteilija sekä äiti ja tytär.Työryhmä: Sini Muranen ja Leena Vainio
Musiikki: Roope Niemelä
Esitykset: 11.7. 2014 Galleria Ronga, Tampere, 19.6.2014 Vehkaniemi, Mänttä, 27.4.2014 Tehdas 108, Nokia
Video: Mikko Ängeslevä
Editointi: Leena Vainio

Yhteisötaide

Kesällä 2013 juuri valmistuttuani tanssinopettajaksi istuin alas pitkäaikaisen ystäväni kanssa, joka viimeisteli opintojaan varhaisiänmusiikkipedagogina. Aloimme puhua ystäväni isoäidin melko ankeista oloista hoivakodissa ja kuinka isoäidin keho alkoi hytkyä ja ilme kirkastua kun hän kuuli elävää musiikkia. Syntyi ajatus yhdistää ammattitaitomme ja tarjota musiikki- ja liiketyöpajoja hoiva- ja palvelukodeissa ympäri Suomen. Ryhmämme täydentyi vielä toisella musiikkipedagogilla ja näin Vinha työryhmä oli valmis.Toimimme ensimmäisen kesän Suomen Kulttuurirahaston apurahan voimin kehittäen musiikki- ja liiketyöpajoja kohderyhmälle sopivaksi, jonka jälkeen hoiva- ja palvelukodit ovat ostaneet palveluitamme ympäri Suomen.Kaikessa opetus ja ohjaustyössä minua on aina kiinnostanut ihminen ja hänen elämäntarinansa. Mistä joku tulee ja miksi? Miksi joku liikkuu tietyllä tavalla? Nautin siitä kun pääsen oikeasti kohtaamaan ihmisen ja usein liike ja musiikki herättävät muistoja, joista voisi keskustella vaikka kuinka pitkään.Perhevapaan jälkeen vuonna 2021 aloin kaivata työelämään uutta suuntaa. Halusin jatkaa kokonaisvaltaisemmin työtä ikäihmisten parissa, niin että taide ja kulttuuri olisi osa ikäihmisten arkea, eikä vain silloin tällöin koettu ilo. Keväällä 2022 sain unelmatyön kulttuuriohjaajana ikäihmisten asumispalveluilla Kangasalla ja sillä tiellä olen edelleen. Nautin työstä kulttuurihyvinvoinnin parissa ja siitä, että saan olla mukana kehittämässä ja vahvistamassa sosiaali - ja terveysalan sekä taiteenkentän yhteistyötä.Parasta kulttuuriohjaajan työssä on työn merkityksellisyys. Kun muistisairas joka on istunut jokaisessa tuokiossa silmät kiinni ja kädet korvilla, avaa viimeisessä tuokiossa silmät ja kuuntelee, tunnen että työlläni on merkitys.

Toteutimme Koko Suomi tanssii -haasteen hoiva- ja palvelukodeissa Sodankylässä kesällä 2017. Hanke oli osa virallista Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaa. Koko Suomi tanssii oli viestintähanke, jonka tavoitteena oli, haastamalla suomalaiset tanssimaan, nostaa esiin tanssin monet yhteiskunnalliset mahdollisuudet. Video on kuvattu eri palvelu- ja hoivakodeissa Sodankylässä vuonna 2017.

Tanssinopetus

Opettaminen ja oman intohimon jakaminen on aina ollut lähellä sydäntäni. Oma baletinopettajani Mippa, Mirja-Liisa Herhi, otti minut yhden tanssitunnin jälkeen sivuun ja kertoi minulle mahdollisuudesta lähteä tanssinopettajan uralle. Olin aina haaveillut tanssista ammattina, mutta oman esikuvani sanat ja hänen uskonsa minuun saivat minut miettimään tanssinopettajan uraa ihan oikeasti. Lopullisesti päätös lähteä opiskelemaan tanssia syntyi ollessani toisen esikuvani, Merja Koskiniemen, tanssikurssilla Tampereen yhteiskoulun lukiossa. Siellä jokaisen piti pitää pieni opetustunti muulle ryhmälle. Oman vuoron jälkeen tajusin, että tämä on minun juttu ja haluan opiskella tanssin ammattilaiseksi.Uskon, että aidon kohtaamisen ja läsnäolon kautta pääsee parhaisiin tuloksiin. Siksi lähes kaikki tuntini alkaa kysymyksellä: ”Mitä teille kuuluu?” Minulle on tärkeää huomioida jokainen oppilas jollain tavalla tunnin aikana. Tunneillani vallitsee rento ja lämmin ilmapiiri, otteeni on mukaansatempaava ja innostava, mutta osaan myös vaatia ja haastaa oppilaitani haluttuihin tuloksiin.Hedelmällisintä opettamisessa on nähdä omien oppilaiden kehitys, se kun saa kasvattaa pienestä tanssijan alusta omaa kehoaan ja liikettään ymmärtävän tanssijan. Yhtä kiehtovaa on opettaa vasta alkanutta vähän vanhempaa nuorta tai aikuista ja huomata hänen kehityksensä liikkujana, kuin myös se että saa lastentanssissa kasvaneen tanssin palon roihahtamaan liekkeihin.Olen toiminut useamman vuoden ajan vastuuopettajana ja koreografina erilaisille esiintyville ryhmille. Koreografiat ovat päässeet mukaan eri tanssitapahtumiin ympäri Suomen ja niitä on palkittu sijoituksin ja kunniamaininnoin. Alla pääset katsomaan muutamia palkittuja koreografioita, joita olen tehnyt yhdessä eri kollegojen kanssa.

Heilakka

Koreografia: Sini Muranen ja Lotta Kaarla
Ryhmä: Artimals
Tanssikoulu Dance Actions
Oulun Arktiset Askeleet 2017


Tahto

Koreografia: Sini Muranen ja Jenna Kuivamäki
Ryhmä: Artimals
Tanssikoulu Dance Actions
Tampereen Konservatorio 2018

Lumottu metsä

Koreografia: Sini Muranen ja Sanna-Mari Karinki-Niskanen
Ryhmä: FlowFlakes
Tanssikoulu Dance Actions
Sampola 2018


Roihun kipinä

Koreografia: Sini Muranen
Harjoitus: Mira Aho & Sini Muranen
Ryhmä: DA Spovers
Tanssikoulu Dance Actions
Joulunäytös 2016, Sampola